Sri Pada- jotain käsittämätöntä

Olimme matkalla tammi-helmikuussa 2017, Sri Lankalla. Olin jos ennen reissuun lähtöä vähän kartottanut kohteita mihin haluaisin mennä ja sri pada, tai turistienkin huulilla nimitys Adam`s peak oli yksi niistä. Sri pada on Sri lankan viidenneksi korkein huippu ja tunnettu pyhiinvaelluskohde. Sanotaan että jumala on jättänyt jalanjälkensä huipulle, kuka se sitten kenenkin jumala onkaan. Paikka pyhä, ja paikallisille vähintään kerran elämässä kohde.

IMG_4042

Halusin ittelleni haastetta liikunnan saralta. Kuntoa kohoteltu huimasti tässä viimeisen vuoden aikana. Kyllä mä oon mielestäni melko sporttinen ja selviin jo vaativimmissakin aktiviteeteissä. En tosiaan arvannut minkä haasteen otin vastaan.

Arvottiin et lähdetäänkö tähän ollenkaan vai ei. Ei tietty paikasta juuri mitään. Myös öiksi oli aika säännöllisesti noussut ukkosmyrsky, joten pelotti että millainen kokemus olisi myrsky vuoristossa. Miehelläni jalkapöydässä juili vanha vamma ja minä kärsinyt yhen mittavan vatsataudin loman alkuun. Lisäksi paikalle meidän oli matkattava 4 tuntia taksilla suuntaansa että paikalle pääsisimme.

Päätettiin et hitto, kerran elämässä, et kyllähän me mennään. Sovittiin kyyti lähteväksi yhdekseltä illalla. Meitä oli kehoitettu kiipeämään yöllä, jotta on ylhäällä auringonnousun aikaan ja että olisi vähän suotuisammat lämpötilat kivuta. Repullinen vettä ja pientä purtavaa, pitkähihaiset vaatteet messiin ja menoksi. Jännitti että onkohan siellä miten valaistua, vai vieläkö pitää ettiä varustukseen taskulamput.

Oli pimeää kun saavuimme mestoille. Sri Lankalle epätyypilliseen tapaan siellä oli keskellä yötäkin kaikki paikat auki. Myivät ruokaa, juomaa, lahjuksia jumalille, krääsää, talvitakkeja ja pipoja . Me aloitettiin kiipeemään ihan lyhyshihaisissa tamineissa. Olihan luvassa yön kestävä urheilusuoritus.

IMG_3998

IMG_4002

IMG_4003

IMG_4015

IMG_4027

Matka taittui alkuun loivana nousuna jonne oli sinne tänne laitettu portaita. Markkinatunnelma jatku rinteilläkin ja turisteja että paikallisia oli liikkeellä paljon. Me metsästettiin viimeistä vessaa ja saatiin koira saattamaan meitä. Vessaankin se minua seuras. Intiasta tutut reikälattiassa vessat olivat Sri lankalla ainoastaan tuolla vuoristossa ja loppujen lopuksi vessoja oli ihan huipun tuntumassakin, vaikka karmeita olivatkin oli niissä käytävä.

Koko ajan portaita oli enemmän ja koko ajan taival jyrkkeni.Osa paikallisista oli matkalla jo alaspäin ja seassa oli kovin huonojalkaisia vanhempia naisiakin. Moni paikallinen nainen kantoi lasta mennessään, ei voi kun nostaa hattua sille kunnolle ja sisulle mitä niistä naisista löytyy. Hipsuttelivat avojaloin ja varvassandaaleissa. Minä olin varannut jalkaani parhaat lenkkarini.

Luonto oli aika hiljainen. Välillä vettä solisi jossain. Välillä eteen tullut koju huuatti musaa. Aika yksin sai olla omien ajatusten kanssa,vaikka väkeä oli paljon. Matka jatkui rattosasti ja pidettiin pieniä taukoja eväitten merkeissä. Jossain kohtaa oli yhtä askellusta vaan portaissa. Portaat oli hyvin epäsäännöllisen korkuisia ja pituisia. Minua meinas huipata liian kapeella askelmalla. Pysähtyä pystyi vaan leveämmälle tasanteelle.

IMG_4019

IMG_4041

IMG_4029

Aina näki pätkän valaistua rinnettä ylöspäin ja aattelin sen olevan jo viimeinen etappi. Ja hitot, ensimmäiset tälläiset ajatukset taisi olla jo puolen välin tienoilla. Viimeistään tämä viestit, mistä ihmiset vetivät nauhaa huippua kohti, kuvittelin että kun nauha loppuu oltaisiin perillä. Oiskohan tuossa vaiheessa luovuttanut kun ois tajunnut miten paljon on vielä edessä?

IMG_4050

IMG_4046

Kyllä se hapotti. Viimeisellä myyntipisteellä sanoivat että huipulle on enään 100m. Meinas hymyilyttää. Mähän puskin itteni ylös ja jalat toimi tuossa vaiheessa viel tosi hyvin. Nousu alko olemaan jo niin jyrkkää ja rankkaa, että sitä noustiin loppu porras kerrallaan. Kanssa kiipiäjät puuskutti samanlailla kun minä. Nojailivat kaiteeseen, kehoittivat ohittamaan. Hymyilivät myötätuntevasti. Oltiin jokainen sama työ tehty ja se tuntu yhdistävän.

Vihdoin oltiin huipulla. Tunti ennen auringonnousua. Ylhäälle tultua näimme ne kaikki nukkuvat ja värjöttelevät ihmiset. Oottamassa tapahtuvaa. Meitä oli huipulla paljon.

IMG_4051

Opas oli meitä kehoittanut kiipeämään illalla ja yöpymään ylhäällä ja kuulemma parhaat paikat menee nopeasti. Sitä en voi suositella, koska tuntikin ylhäällä oli melko kylmää kyytiä. Siellä mekin jonkun temppelin aitojen sisällä värjöteltiin.Tossut oli poistettu jalasta kunnioittaaksemme ja siellä me muitten turistien kans ihmeteltiin että mitä nyt.Välillä megafoneista raikas rukous metakka ja paikallisista iso osa risti kätensä ja rukoilivat. Oli hiukan vaivaannuttava hetki itselle, mutta eihän siinä mitään kun vaan käyttäydyttäisiin kunnioittavasti.

Otettiin vähän evästä siinä, ei oo voileipäkeksit maistunu koskaan ikinä niin hyvältä kuin tuolloin. Huipulla meinas olla tosi kylmä, ja lisättiinkin repusta lisää vaatetta. Huomioin huipulla nukkuvan koiran,vissiin asui temppelillä.

IMG_4073

Ei mennyt kauaa, kun jengi rukouksien jälkeen ponkas pystyyn ja tungeili tiiviisti aidan syrjään kiinni. Ilmeisesti sieltä oli aurinko nousemassa. Kyllä ihmiset tiiviisti tuijotti sitä punertuvaa taivaanrantaa. Kuvasivat hulluna ja ensimmäisen pilkahduksen auringosta nähdessään väki kohahti, huokauksen lailla suhahtivat ja jatkoivat hiljaista tuijotustaan.Minua välillä kiinnosti enemmän aamutoimiaan touhuava koira.

IMG_4068

 IMG_4088

IMG_4128

IMG_4119

Auringonnousulle oli oma seremoniansa. Rumpuja, kulkue, en oikein ees ymmärrä mitä kaikkee tuolla huipulla tapahtu. Väsy oli ja asioita mistä ei niin tarkkaa tietoo ja ymmärrystä ees ole. Yksi asia mitä ihmiset tulevat tuonne huipulle katsomaan. On tuo kolmion muotoinen varjo, joka auringon nousun aikaan tulee vuoresta itsestään. Olihan se kovin maagisen näköinen.

  IMG_4134

IMG_4144

IMG_4146

IMG_4140

IMG_4156

Auringon nousun jälkeen meillekkin valkeni se missä ollaan. Miten hitsin korkeella ollaan. En yhtään ollut tajunnut kuinka korkealla 2243metrin vuoren huippu on. Ja ne maisemat. Voi hyvänen aika. Huipulta näki mahtavia laaksoja, vesistöjä usvan peitossa. Viereisten vuorten rinteille kohoovia mäntymetsiä.

IMG_4158

IMG_4171

IMG_4179

IMG_4200

IMG_4202

Oltiin ylhäällä vielä hetki ja ooteltiin ruuhkan purkaantumista. Jalat oli tuossa kohtaan tosi hyvässä hapessa vielä ja olin hyvillä mielin lähdössä alaspäin. Olin ylöspäin tullessa pelännyt että miten pääsen alas, kun portaissa huippasi. Tämä kuintenkin helpotti kun portaissa kuljettiin jonossa ja edessäni oli aina joku. Ja väen väljentyessä riitti kaide ja keskittyminen askellukseen. Joku poloinen pelkäs liikaa ja eteni siellä porras kerrallaan perseellään.

Maisemia oisin jumittanu kuvaamassa loputtomiin, muttei kameran muistikortin tila oo loputon. Harmittikin ihan hiivatisti etten aikaisemmin ollut karsinyt hutiotoksia pois muistikortilta. Kun tuli pakko kuvata kohde niin kuva kerrallaan poistin että sain tilaa. Unesco suojelema luonto. Vesiputouksia. Teeplantaaseja. Ihmisiä portaissa. Myyjiä kojuissaan. Yhden kojun kohdalla oli isohko apinalauma kärttämässä. En jäänyt enempää kuvaamaan kun lähestyivät nopeasti ties mitä mielessään.

IMG_4208

IMG_4210

IMG_4214

IMG_4220

Puolessa välissä laskeutumissa jalat alko sanomaan että mitä sä hullu teet. Pysähtyessä alko väpätys kintuissa että päättelimpä että parempi pysyä liikkeessä. Alas päästiin ehjinä ja kummallisen hyvissä voimissa. Viimeiset portaat alko tekeen jo kipeääkin ja aloinkin harrastamaan laskeutumista sivuttain.

Olipa mahtava reissu. Kokonaisuudessaan 8 tuntia portaita. 4 tuntia kivuttiin ylös, tunti lepoa ja 4 alas.Väsy oli kova, kun samoilla silmillä kuljettu koko yö. Enkä minä malttanut edes autossa nukkua, kun vuoristosta pois ajeltiin. Kiitin kovasti ja moneen kertaan kenkiäni. Minkä työn tekivät. Ei hiertymän hiertymää ja pito oli koko matkan.

IMG_4224

Lihakset monta päivää niin tulessa ettei koskaan. Portaita ei päässyt ei ylös eikä alas.Alas jopa mahdotonta kipujen takia. Vaaputtiin viimeiset lopapäivät ku mitkäkin ankat ja hotellilla henkilökunta tiesi sanomattakin että mitä oltiin tehty. Lentokentällä mietin että pystynkö istumaan lattialle, pääsisinkö ylös. Kuitenkin tosi nopeasti lähti jalat palautumaan. Ja Sitten vasta ymmärsin kiittää jalkojani. Minkä työn ne oli tehny. Ja miten hyvin palautuvat. Olin kuitenkin alle viikossa jo spinning tunnilla. Aivan järjetön suoritus. En oikein kykene käsittämäänkään.

IMG_4228

IMG_4227

Nyt eletään toukokuuta ja oon matkan tapahtumia päässyt katsomaan vähän etäämmältä. Minut valtas jonkunsortin masennus reissun perään. Motivaatio itsestä huolehtimiseen ja muuhunkin katosi. Olin saanut jotakin niin mahtavaa, ettei arki enään tuntunut riittävältä. Tämä vuorlle kiipeeminen on ehdottomasti yks mun elämän kohokohdista. Onneks valo alko jeesiin ja kesä on pian täällä. Fiilis on jo parempi ja motivaatiota houkutellaan takaisin.

Matka oli aivan älyttömän vaikea vangita kuviin ja sanoihin. Jos joskus Sri Lankalla vierailet, niin kehoitan kyllä kokemaan itse tämän paikan. Oli se niin hieno kokemus kokonaisuudessaan.

Terkuin Kaisa

Ps. 100 postauksen kunniaksi olikin tämä 101 postaus huisin pitkä. Jaksoitko lukea kokonaan? Haluatko kuulla mitä muuta Sri Lankalla koettiin?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *