Ryhtiä ilmeeseen kulmakarvoilla

Mä olen väriltäni tälläinen maantienharmaa ja kulmakarvat sitäkin hailakammat, lisäksi harvat ja rönsyilevät. Ei myöskään laiskuuteni värjätä niitä helpottanut oloani karvojeni kestämisessä.

kulmakarvat 1

Tänään teinkin jotain mikä sai aikaa melkoisen muutoksen minun ilmeeseen. Kävin kestopigmentoimassa kulmakarvani.

Oon miettiny ja miettiny pitkään että onko siinä touhussa ideaa. Siis luottaa johonkin näin paljon, että antaa lähes tatuoida ihoonsa kulmakarvat. Onhan noita urbaaneja tarinoita, että niit on oikeesti joku tatuoinutkin ja päin hyllyvää pyllyä. Toivon todella ettei noi tarinat ole totta, koska kasvot on aika tärkeä ja näkyvä osa kaikilla.

 

vanhat karvatkulmat valmiitKuvissa kulmani ennen ja jälkeen. Jälkeen kuva melko pian ensimmäisen pigmentoinnin jälkeen, josta vielä vähän haalistuvat. Kuvassa vielä hitusen turvottaa ja punottaakin.

 

Minä päädyin kyseiselle tekijälle hyvien suosituksien ja hänen tekemien töitten näkemisen perusteella ja sattuipa hänellä olemaan tarjouski voimassa tällä hetkellä. Eiku vaan aikaa varaamaan ja sen sainkin aika pian.

Hitto meinas jänskättää mennä. Hullua, mutta oikeesti vähän pelottikin. Jos en nyt olisi näitä ottanut olisin jahkannut ja jahkannut, niin kauan etten ois koskaan kulmiani pysyvästi huolitellut. Tai olisin suunnitellut jotakin älytöntä palkintoa itselleni ”kun olen tavoitepainossa”. Hyvät ihmiset, toteuttakaa itseänne nyt, ei huomenna tai sitten kun-ajatuksella. Se elämä lipuu ohi muuten.

uudet
Tälläiset sai Aika ihanassa. Harmittavaa että muuttavat loistavalta sijainniltaan aikatalosta, mutta uskon että hyvän tekijän perään meen minne hän sitten muuttaakaan.

Nää on kivat. Ja tästä hitusen vielä haalistunevat niin varmasti super kivat. Varsinkin sitten kun en enään itseäni säiky peilistä. Onhan muutos kuitenkin hurja, noihin mun rehottaviin huoltamattomiin entisiin kulmiin.

Eihän nämäkään huoltamatta siistinä pysy, nypittävä edelleen on ja omia karvoja värjättävä. Ensimmäisen valmistuskerran jälkeen käydään vielä uusimassa, jolloin korjataan mahdolliset virheet ja tummennetaan tarpeen vaatiessa. Ikuiset nämäkään ei suinkaan ole, riippuen paljon sun ihonlaadusta ja taipumuksista. Tavallinen kesto taitaa olla se 2-3 vuotta, parhaillaan jopa 5. Mutta nehän kannattaa uusia ennenku ne täysin katoaa. Mä luulen et mun rasvasen nahkan kanssa ollaan jo vuoden päästä hakemassa väriä lisää, mutta ei se haittaa, koska hinta jää pieneksi sille että kasvoillani on arvoiset raamit, jotka pysyvät huoliteltuina tilanteessa kuin tilanteessa. Tää on vähän niinku itsensä hemmottelua joka päivä!

Terkuin Kaisa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *