Kiitos Simpukka

parisuhteen voimalauantai

Osallistuin lapsettomien yhdistyksen Simpukan järjestämälle parisuhteen voimalauantaille tänä viikonloppuna. Valitettavasti miehelleni oli siunaantunut työvuoro niin sain lähteä haistelemaan ilmaa yksikseen. Olihan tuonne toivotettu kaikki tervetulleiksi, yhdessä tai erikseen.

Minua jännitti tänne lähteminen jo pitkään etukäteen. Tämä olisi minulle ensimmäinen live kontakti lapsettomien vertaistukiverkostoon. Aikasemmin oon luuhannu vaan simpukan nettisivuilla ja heidän facebook ryhmässään. Olen aina pelännyt että sukellanko liian syvälle jos tälläsiin lähden mukaan. Siksi olenkin pysytellyt vähän etäällä. Nyt rohkaisin mieleni käydä kurkistaan. Päivälle oli luvasssa mielenkiintoisen oloisia puhujia ja vielä aiheeseen syvälle pureutunut tanssiesitys.

Astoria sali oli kaunis ja kaikuva, vähän kolkkokin. Simpukan toiminnanjohtaja otti tilan haltuun ja siivitti puhujat lavalle. Saimme kuulla SimpukkaParit- projektipäälliköltä hyvän alustuksen aiheeseen. Lopuksi käski ladata rakkauden akkuja. Sillä virralla on voimavaroja pitkälle.

Parisuhdekeskus Katajan Sari, oli meille juttelemassa vuorovaikutustaidoista. Mielenkiintoisia ja yksinkertaisen tuntuisia tosiasioita, mutta helpommin sanottu kuin tehty kun pitäs laittaa käytäntöön. Uusien tapojen juurruttaminen vaatii pitkäjänteistä tietoista toistamista.

Päällimmäisenä jäi itselleni mieleen seuraavat seikat: Omat tunteet olisi hyvä tunnistaa, keskity kuuntelemaan, ei saa häslätä muuta ja anna toiselle aikaa ja rauha kertoa tuntemuksensa. Elä missään nimessä vähättele tai ivaa toisen tuntemuksia, kokeile asettua hänen asemaan.

Silloin tällöin olisi hyvä puhua tärkeimmän kanssa avoimesti ne syvällisimmät keskustelut, Usein ystävä lipsataa tähän rooliin, mutta puoliso on sinun suurin tukijasi. Elä määrittele toista. Puhu vain omasta puolestasi ja omasta näkökannastasi asioista. Olemme kaikki erillaisia ja jokainen kokee asiat omallalaillaan.

Kerrothan siis toiveesi ja tarpeesi puolisollesi, muista kuitenkin ettei hänen tarkoitus ole tehdä sinua onnelliseksi, vaikka se useimmiten on hänen tahtonsa. Onnellisuus on jokaisen omissa käsissä! Uskoutuminen on portti läheisyyteen.

jenni ja tuomas

Tästä onnellisuuden vastuusta puhuivat myös kokemusasiantuntijat Jenni ja Tuomas. Taitaa olla yksi pääsanoma rikkaassa parisuhteessa. Jenni ja Tuomas avasivat meille taivaltaan aina parisuhteen alusta- lapsettomuushoitojen päätökseen- ja matkan aikana koetusta vertaistuesta- aina vertaisohjaajiksi asti. Minua on jo aikasemmin kiinnostanut tämä Simpukan- rikasta minua kurssiviikonloppu, missä Jenni ja Tuomas toimivat ohjaajina. Katsotaan josko joskus pääsisi osallistumaan.

Lapsettomuusterapeutti Mirka Paavilainen kertoi kohtaavansa solmuun menneitä parisuhteita neljänä päivänä viikossa. Usein riittää että hän on läsnä niin pariskunnan juttu sujuu ilman ylikuohahduksia ja juttu alkaa luistamaan ihan itsestään. Kuitenkin monesti tunteet on niin suuria, eikä niitä itsekkään aina ymmärrä, niin miten niistä sitten kertoa puolisolle joka käsittelee saman kokemuksen aivan toisella tavalla. Toiset sulkeutuu ja vetäytyy. Monesti tilanne on neuvoton, eikä tiietä miten toista vois auttaa. Oma avuttomuus saa usein selittämään mahdottomasti ja riittämättömyyden tunne purkautuu näin. Paras lohtu on kuitenkin läsnäolo, kosketus, ehkä kädestä pito tai silitys. Varmasti jokaiselle kriisin kohdanneelle.

tanssi
Enemmän kuin 9kk- tanssiesitys. Hyvinkin syvällisiä mietteitä aikaansaava tunnin riipaisu Linda Kuhan omaa lapsettomuustaivalta. Minä koin esityksen hieman karmivana ja paikoin pelottavanakin. Oma lapsettomuustaival on niin alussa, että toivon kovasti ettei noin kovia tunneskaaloja tarvi minun kohdata. Ehkä se siinä pelottaakin. Tanssiparina toimi Antti Marjakangas ja taitavia olivat molemmat. Hieno esitys. Traamankaari tanssiin kätkettynä ja vaikka alkuun parahdin kestoa kauhistuneena, meni tunti ennen kuin huomasinkaan. Suosittelen käymään kattomassa jos vaan mahdollista, oli lapsettomuustaustaa tai ei.

Minun kohdallani lapsettomuudoidot eivät edelleenkään ylipainon vuoksi etene. Ja siksi koen ettei näillä eri vertaisvaihtoehdoilla ole minulle paljoakaan annettavaa tällä hetkellä. Minä voin sitten kun asia on meillä pidemmällä, enemmän läsnä arjessa, ja hoidot jopa ehkä loppusuoralla sukeltaa tähän vertaistuen maailmaan syvemmälle. Tarkoitus on kuitenkin nyt pitää huolta parisuhteesta, ja ladata niitä rakkauden akkuja että meillä yhdessä riittää voimavarat tuleviin koitoksiin.

kotitehtävät

Lapsettomuuden kohtaa yksi viidestä pariskunnasta. Asia on hävetty, vaikea ja vaijettu. Muista ettet ole yksin. Monenlaista toimintaa on tarjolla ja kannattaa lähteä rohkeasti mukaan.

Parisuhdekeskus Kataja ry

Lapsettomien yhdistys Simpukka

Terkuin Kaisa #yksiviidestä

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *