Jokaisella on omat murheensa

Jokaisella on murheita. Toisella ne on suurempia kuin sulla tai mulla, mutta ei kenenkään murhe ole toisen murhetta mitättomämpi. Jokainen tuntee asiat omalla tavallaan eikä koskaan saa toisen murhetta väheksyä, koska kynnen halkeaminen voi oikeasti olla maailmanloppu vaikka esimerkiksi sairautta kohdannut voisi muuta väittää.

Mä oon ollut hukassa mun ajatusten kanssa tovin. Oon puhunu sekä treenarini Saken että mentaali valmentaja Sintun kanssa että jostain on höllättävä että energia riittää siihen mihin on keskityttävä. Uskomuksia, tavotteita, omia unelmia, haaveita ja elämän arvoja on tullut pyöriteltyä päässä niin etten tiiä mihin tästä nyt ponnistaa.

Kuvittelen mulla olevan loputtoman kiireen, mutta onko se kuitenkin väsymys? Väsyttääkö minua, vai olenko peuslaiska? Luonko itselleni luulon että mulla on koko ajan kiire että voin luistaa vähemmän miellyttävistä tekemisistä?

Olen luonut itselleni kiirettä ja sitä myöten myös paineita. Itse luomani tavoitteet stressaa, oli se sitten ompelutyön valmiiksi saaminen tai yllärisynttäreille leipominen. Molemmat aikatauluttomina ihania harrastuksia, mutta kiireessä ja itse luotuna velvoitteena melkein ikävä stressin tuoja.

IMG_4341

Olenko huonompi ihminen jos en olekkaan niin super aktiivinen? Kuka määrittelee mitä kenenkin ois hyvä tehä elämällään? Mikä määrittelee kuka on hyvä ihminen ja kuka määrää että pitäs aina pyrkiä parempaan? Ainahan ihminen seuraa muita ja kuuntelee ja kunnioittaa ihailun kohteita ja heidän arvoja, mutta kaiken takana pitäisi olla sinun oma suunta. Sinun omat elämän arvot. Ne kaikkein tärkeimmäit ja rakkaimmat asiat.

Minun murheeni ovat maailman mittapuulla kovin pieniä. Oikeestaan tosi pieniä. Mulla on perusasiat todella hyvin. Minä olen terve, minulla on koti, minulla on työ joka takaa mulle toimeentulon, ihana mies ja ei elämässäni muutenkaan ole kovinkaan suuria kupruja.Mun elämässä on muka liikaa kaikkea mukavaa, vaikkei edes kaikkea mitä tahtoisin. Voisin liikkua rennosti enemmän, nauttia ulkoilmasta. Tehä ruokaa kiireettä, askarrella ja ommella ja viettää aikaa läheisten kanssa. mutta kun nyt on kiire ja väsy. Vaikka elämäni koostuu hyvistä ja mukavista asioista. Onko mulla oikeutta valittaa? Kehtaanko? Voiko normaali hyvä elämä väsyttää ihmisen uupumuksen partaalle? Miten se voi tuntua siltä ettei mulla oo oikeutta sanoa tätä ääneen, mulla ei oo oikeutta olla väsynyt kun ei mulla ole siihen mitään syytä. Vain itse luomia kiireitä ja paineita. Ne ovat kuitenkin mulle todellisia tunteita, aitoja ja oikeita. Ja minulla on täysi oikeus kokea ne miten koen.

Mun elämän tavoite ois nyt se että minä voin hyvin. Toivottavasti se johtais aktiiviseen elämään chillisti. Tiiä onko se mun elämän matkanvarrella tuleva tila, vai pitääkö mun tietoisesti siihen opetella. Tahdon ottaa selvää. Nyt vaan tuntuu, etten ehdi ja jaksa pitää itsestäni niin hyvää huolta kun haluaisin.

Kaisa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *