Fiiliksiä

Mä tunnen monenlaista kateutta. Viime viikolla minuun iski kampauskateus, ja oli paineltava heti kampaajalle hiusten leikkuuseen, olinhan tuota jo pitkään taas miettiny, mutta en ollut saanut aikaseksi.

Uus tukka, koheneva mieli, höpö höpö. Kevät on aikaa jolloin hullut puhkeevat kukkaan. Minä en vielä ole seonnut, vaikka välillä siltä tuntuukin.

Minä1

Olen raivonnut miehelleni mitä turhemmista asioista ja ihan vaan huutamisen riemusta. Ja taas en tiiä mistä kiikastaa, ei tää ainakaan mieheni syy ole. Aivanko en osaisi päättää itse mitä haluan, ja sitten huudan osaamattomuuttani päättää. Järjetöntä. Mieheni on arvokkain kultakimpale elämässäni, jota parempaa ei minulle tässä elämässä ole. Miksi toistuvasti terrorisoin tätä? Itsekkin jälkeenpäin tajuan järjettömyyteni.

Viime aikoina on kulunut hirmuset määrät hedelmiä, oon melkeen elänyt pelkillä hedelmillä ja lisäksi vähän aterioitten mukana proteiinia. Tuudittaudun tekosyyhyn että hedelmissä on paljon hyvääkin, ja paljon parempi kuin karkki tai leivonnaiset. Mutta miks sitä pitää puolustella, niit menee liikaa ja sokerit heittelee ja se saa Kaisasta pirttihirmun.

Noh, vähemmän banaaneja, päärynöitä, appelsiineja. Niin eilen sitten homma läks erillailla lapasesta ja keittelin yksin kotona kattilallisen riisipuuroa. Ja söin sen melkeen kokonaan. Huonomminkin oisin voinut valita, mutta jostainhan tällaiset himot kumpuaa. Kun oisin pitäytynyt yhdessä kupissa, mut eih, meni useampi. Muun päivän syömiset oli fiksut ja ravintoaineiltaan kohdallaan. Tää on nyt jotain muuta.

Voiko stressi pistää pakkaa näin sekaisin. Jännitän ensi viikolla olevaa lääkäriaikaa. Viime viikot olen tuntenut olevani epäonnistunut ihmisenä ja elämässäni. Luulin että se ois ollut päivän ohimenevä fiilis, mut se vaan kumpuaa aika ajoin takas kuvioihin. Koen olevani tylsistynyt ja yksinäinen. Näitäkö tunteita mieli koittaa syömällä hallita? Mitenhän mä voisin mun mieltä yrittää hallita?

Jotain hyvääkin sentään. Oon kammennut itseni uimahallille. Ja oon käynyt siellä jo useemman kuin yhden kerran. Ja siellä uimahallilla olen myös uinutkin. Kilsan vähintään kerrallaan. Ois mahtia jos tästä tulis tapa, kerran tai kaksi viikkoon polskimaan, jos kolmanteen viikkokäyntiin yllän niin sitten oon jo ihan super!

Terkuin Kaisa

Jopas olikin tilitys.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *